Comfortably numb

Haen Pennyn viettämään kanssani uutta vuotta, vaikkei se minulle enää olekaan päivää kummempi muiden joukossa. Juhla-pyhät ovat menettäneet merkityksensa sairastumiseni myötä, ei niillä ole mitään arvoa.

Moni muukin asia menetti merkityksensä sairastumiseni myötä, osan sain vaivalla kaivettua takaisin.

Enkä haluaisi niitä enää menettää, mutta...

Halu kadota kai voittaa aina.

Jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon, et näin pitikin käydä

Kuin hyväksyy, ettei musta ollut enempään

Fysiikka pettää, ei tällä kertaa syömisistä johtuen. Mutta en pysty liikkumaan kun selkään koskee niin kamalasti. Ahdistaa. Paino putoaa silti, mutten halua olla mikään laihaläski. Tosin parempi sekin olisi, kuin pelkästään läski kuten nykyään.

Tämä on liiankin helppoa jo, oon jo syöny, söin töissä, käytiin kaupungilla syömässä. Sotkettuja lautasia, liikaa kahvia ja tupakkaa. Nytkin on helppo vedota, että on huono-olo kun Rakas on kipeänä. Eli on uskottavaa, että se on tarttunut minullekkin.

Mulle tämä syvä hiljaisuus
On parempi kuin huono valhe uus.
En voi sanoo suoraakaan, et: "Joo, edelleen ahdistaa",
Kun me sitä jäätäis sitten kelaamaan. 

Musta tuntuu, et mä tein valintani jo kauan sitten, vaikka epäröinkin pitkään - ja vieläkin. Silti valheet lipsuvat liiankin helposti, syömättömyys on helppoa ja jokainen pudonnut kilo tuottaa suurempaa onnea kuin... monikaan asia pitkään aikaan. Mutta en voi kertoa kenellekkään. En halua että tämä viedään pois.

Pää huutaa, etten oo sairasta nähnytkään enää pitkään aikaan, en mä muuten ois tälläistä massaa ympärilleni keräämään, mutta ei toi edeltävä teksti nyt ihan terveeltäkään vaikuta. Ihan sama.

Vaikkei olekkaan.

Tiedän silti, että tässä vaiheessa on myöhäistä enää kääntyä.   

Olisit siinä

Ompun kanssa käytiin eilen shoppailemassa viereisessä kaupungissa, se oli mukavaa.
Vaikka vaatikin syömistä, vaatteita en romahtamisen pelossa edes halunnut katsella. Silti.
Ompun kanssa on helppo olla.

Riksun piti tulla eilen, piti tulla tänään, tulee kai huomenna.
Ei haittaa, ei tee mieli nähdä. Riksu tulee ihan liian lähelle.
Liian pitkiä halauksia, liian paljon tunteita.

Rakasta taitaa ahdistaa, kun kaipaisin huomiota ja hellyyttä tavallista enemmän.
Mutta en voi sanoa, että kaipaan huomiota ja hellyytta paljonliikaa siksi, etten liukenisi pois.
Etten katoaisi lukuihin.

Haluan lukujen turvan - haluan elämän, melko mahdoton yhtälö.
Ja jos vastuu jätetään yksin minulle, luvut vievät voiton. Tunnen itseni.

Kaipaan Pennyä. Haluan mennä sinne istumaan hiljaa ja tuntemaan oloni hyväksi.
Siellä olisi oikeanlaista hiljaisuutta - täällä on vain ahdistava yksinäinen hiljaisuus.

Kun Rakaskaan ei ole kotona.

Saa varjot muodot ihmisten

"Ootko lopettanu syömisen, kun oot laihtunu noin paljon?"
- Ompun mies

Ja mua ahdistaa.
En halua huomiota, haluan vain kaventua pienen pieneksi omassa rauhassani.

Kuinka iso minun on pitänyt olla, kun kaikki sanoo, että olen laihtunut paljon, vaikka minä en nää eroa?

Terapiatätikään ei ole soittanut uutta aikaa vaikka lupasi.

Haluan vain uppoutua lukuihin, paeta.

Mut sota tähän sieluun solmittiin

Sota jota kuitenkaan kukaan
Ei voita koskaan

Äiti huolehtii, kyselee. Se ahdistaa ja pelottaa. En halua enää sitä samaa uudestaan, mitä vuosia elettiin.
En halua niitä muka vaivihkaisia katseita, niitä kysymyksiä, vessakäyntien kuuntelua.

Jotakin on pahasti rikki
Ja minä olen yksinkertainen
Enkä tiedä kuinka
Ehjän sitä millään saa  

Rakas huomaa kuinka äidin lähdettyä ahdistus lasittaa katseeni. Tahtoo tietää ja minä kerron, selittelen lisää. Valehtelen. Oikeasti tahtoisin vain huutaa: Antakaa mun olla, antakaa mun laihtua, antakaa mun kadota, antakaa olla antakaa olla antakaa olla!

Tiedän, että olen valinnut jälleen kerran väärän polun, mutta haluan silti kulkea sitä, sillä ilman tätä polkua harhailisin päämäärättömästi. Tämä on minun keinoni kyetä elämään, vaikka vain puoliksi.

 Minä haluaisin rauhaa

Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan

Jään kiinni Rakkaalle vaa'asta, olen ollut huolimaton. Viikonloppuna dieetti epäonnistuu, kun Rakas kantaa herkkuja kaupasta, testi, aivan varmasti. On huolissaan ja haluaa tietää onko aihetta huoleen.

Kyllä on rakas, kyllä on. Älä silti huolehdi, anna minun olla kaunis

Rakas tekee ruokaa enkä kehtaa kieltäytyä, minun parastanihan hän ajattelee.
Kiltti kultaseni kiltti, älä tee näin minun täytyy laihtua, täytyy olla kaunis - sinun vuoksesi.

Siksi blogikaan ei päivity, täytyy olla varovainen, todella varovainen.  
Ettei loputkin paljastuisi.

Kaikesta huolimatta saan katsella pienentyviä lukuja, se saa minut hymyilemään.
Silti pelkään, että on mahdotonta yhdistää nämä kaksi maailmaa.

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa ahdistaa.

Eilen Riksun kanssa ulkona syömässä. En muistanutkaan miten inhottavaa ravintolassa on syödä.
Tuntuu, että kaikki katsoo. Ei toi läski tartte enempää ruokaa, niin minä ainakin ajattelisin.

Haluan vaan verhoutua mukaviin löysiin isoihin mitäänsanomattomiin vaatteisiin, kunnes olen kaunis.

Elän kuherruskuukautta syömishäiriöni kanssa, tuntuu hyvältä olla syömättä/syödä vähän, liikkua, laihtua.
Voi kun tää vois jatkua ikuisesti.

Isänkin luona käytiin Riksun kanssa, isä joi ittensä mukavaks ja oli ihan hauskaa.
Tuo on isä, josta mä pidän. Kun meillä menee hyvin, meillä menee tosi hyvin.

... Ja sitten kun menee huonosti, niin se menee sitten tosiaan päin helvettiä.

Vähän niin kuin tän syömishäiriön kanssa, toistan vanhoja tuttuja kaavoja.

Turvallista matkaa helvettiin

Nyt se on ylitetty, veteen piiretty viiva. Tai ainakin omani.
Mä toin minun ja Rakkaan kotiin vaa'an.

...Vaikkei olisi lupaa. Se on pieni. Se mahtuu hyvin piiloon omiin laatikoihini. Se on menolippu helvettiin.
Ja silti, silti minä toin sen tänne. Olen näköjään päätökseni tehnyt. Ja saan kärsiä seuraukset, olivat ne sitten mitä tahaan. En osaa enää kääntyä, poljin ensimmäisen oman vaakani paskaksi aikanaan kun päätin parantua. Nyt ostin uuden oman salaisen vaa'an, joten....

Olen ylihuomenna aloittamassa HSG-dieettiä, jonka edistymistä varten ostinkin tuon kapistuksen, haluaisin aloittaa dieetin jo nyt että saisin tämän salailukatumusahdistus-möykyn katoamaan, haluan upota numeroiden tuomaan turvaan. Mutta olen liian pakkomielteinen aloittaakseni lauantaina, sunnuntaina, oikeastaan minään muuna päivänä kuin maanantaina.

Ensimmäinen haaste dieettin tulee jo maanantaina kun Riksu tulee tänne. Hm, mutta aion olla vahva, aion selvitä sen helkkarin dieetin loppuun. Olla kaunis ja laiha. Tai siis, aloittaa sen kaunistumisen ja laihtumisen todenteolla.

Tällä hetkellä n. - 8 kg

VAROITUS: Sisältää erittäin inhorealistista kuvamateriaalia

Tämä päivä on mennyt kerta kaikkisen perseelleen.
Aamusta riita Rakkaan, paha mieli molemmilla. Onneksi saatiin selvitettyä ennen lähtöä.

Paasto meni päin helvettiä, johtunee ylemmästä. Voi miksi, oi miksi koskaan opettelinkaan oksentamisen?
Siis niin, syön about mitä tahansa saadakseni oksentaa "ahdistukseni ulos", eli tähän kelpaa kaikki vähäkalorisesta mehukeitosta mässyyn. Toki oksentelen myös ruoka-ahdistuksissani.

Ja tokihan se ahdistus helpottaa siksi aikaa, kun pää pöntössä pelkää/odottaa kuolemaa, kun sydän heittää ihan omaa rytmiään. Mutta siihen se jää ja tänään sain vielä vaivan, jota ei ennen ole ollut.










Ja tästä pääsemmekin otsikkoon:

Kuvat luonnollisestikkin omiani
Millähän helvetillä ajattelin selittää nää huomenna mm. psykalla... ja Rakkaalle

Pikapäivitys

Olen elossa, syömiset menee kohtalaisesti ja se ahdistaa.
Rakas epäilee, joten täytyy olla varovainen.

Keskiviikkona alkaa paasto.

Palaillaan silloin.

And it feels like home

Epäonnistuneita päiviä takana, sellaisia johon ei olisi todellakaan varaa.

Mutta jälleen kerran teen korjausliikkeen, jääkaapissa useampia litroja tarjouksesta haettua pepsi maxia, tupakkaa, kahvia, eikä mitään muuta.

Näin mennään ainakin siihen asti, että Rakas tulee takaisin kotiin. Eli huomiseen.

Otin myös "ennen"-kuvan, johon voin verrata sitten kun tulee joskus itseäni tyydyttäviä tuloksia.

Ja liityin sh-foorumille, katselen thinspoa, lueskelen keskusteluja, paleltaa, poltan liikaa tupakkaa.
Kaikki tuntuu niin kotoisalta, tätä minä olen kaivannut. Kuulun taas jonnekkin.

Beauty hurts, baby

Itseni niskasta ottaminen onnistui vihdoin ja viimein.
Sivuvaikutuksena sosiaalisen elämän tuhoutuminen.

Pää kihisee suunnitelmia siitä miten ja milloin aion taas olla kaunis, upea.
En vain jaksaisi odottaa niin kauan, mutta tässä ruhossa on liikaa kadotettavaa tehtäväksi sen nopeammin.

En ymmärrä, miten päästin itseni tähän kuntoon, mutta sentään tiedän pystyväni korjaamaan kaiken.
Olen tehnyt sen ennenkin.

Tahtoisin sanoa, ettei ole väliä mitä kaikkea menetän matkalla.
Haluaisin uskoa siihen, mutta...

Tiedän, että tämä vaatii uhrauksia ja suurimpaan osaan olen valmis.
Mutta Rakas, siihen uhraukseen en varmaan pysty.

Jos vain saisin pidettyä tämän salassa siihen asti, että olen varma kaikesta.

Hei, mun ote on irti

Penny sanoo juna-asemalla "Herrajumala, en meinannu tunnistaa sua kun oot taas laihtunu hirveesti"
Ja sit mä pilaan kaiken, syön liikaa. Yritän oksentaa salaa - ja kai onnistunkin.

Silti siellä oli hyvä. Liian hyvä, liian helppo syödä.

Tällä viikolla on pakko korjata erheet, pakko olla pienentyä. Hankkia kadotettu kontrolli takaisin.
Haluan taas olla kaunis.
Haluan taas hallita.

Haluan olla se tyttö, johon Rakas ihastui, vaikka se sanoi ettei häiritse.
Mutta miten ei häiritsisi? Se itse on upea ja minä tälläinen löllö.

Minä pienen. Minusta tulee upea, täydellinen. On pakko.

En kestä olla rumalihavalöllyvähölskyvämöykky.

Anna mun vajota pohjaan

Riksu joutui osastolle, pelkoa, huolta, tajuamista kuinka paljon välittää.
Huolen hieman hellitettyä menetän kaiken kontrollin Rakas haluaa soittaa ambulanssin.

En anna, en tahdo osastolle itsekkin. Liikaa ruokaa, haluan jäädä kotiin kutistumaan.

Äsken hoitajan käynti, jossa jälleen ylitse vuotavaa ahdistusta, jota en saa peitettyä. Sairaslomaa.

Luuseriluuseriluuseri.

...mutta toisaalta, aikaa pienentyä. Hankkia kontrolli takaisin. Kasata puolustus.Olla taas täydellinen.

Molly says she's really trying - Problem is, Molly is lying

Syömishäiriö tekee kaikista sairastuneista valehtelijoita, sillä ei ole väliä kuinka tärkeää totuus on ollut ennen sairastumista. Syömishäiriö tekee meistä kaikista valheiden, puolitotuuksien ja naamioiden mestareita - enkä minä ole poikkeus. Kirjoitan tätä blogia salaa, kaunistelen kaikille tunteitani, syömisiäni, liikkumisiani ja motiiveitani.

Juhlin jo pudonutta painoa vain mielessäni, lenkeillä käytän aikani haaveiluun pienemmästä kehosta. Yksinäisyydessäni mittailen itseäni ja satunnaisesti sorrun halailemaan posliinista jumalaani.

Eilen jäin vain itseteosta kiinni. Rakas  yllätti vaa'alta eilen kun olimme vierailulla. Joten se asia jäi sikseen.

Kunnes tänään aamutupakkalla hän esittää kysymyksen "Voisitko sinä ihan päin naamaa valehdella minulle syömisistä?"

Jähmetyn, mutta vanhasta tottumuksesta valhe tulee nopeasti - ei liian nopeasti, ollakseen uskottava. Tästä pitää huolen monen vuoden kokemus.

Ja päässäni pieni ääni huutaa "Totta kai valehtelen, oletko sinä idiootti".

Vihaan satuttaa rakkaitani jälleen, mutta en osaa elää tässä läskikuoressakaan.

Tuomittuna kulkemaan

Kuvauskin sen jo kertoo, mutta jos esittelen itseni hieman tarkemmin.
Kuitenkin riittävän epämääräisesti, jotta säilytän nimettömyyden tuoman suojan.

Liian nuori olemaan aikuinen, liian vanha olemaan nuori.
Liian sairas ollakseen terve, liian terve ollakseen sairas.

Takana liian monia huonoja kokemuksia, huonoja ihmisiä ja vielä huonompia valintoja.
Jatkuvaa sisäistä taistoa.
Liikaa kulisseja.

En osaa elää, mutten tahdo kuollakaan,. joten valitsen puolimallin elämän.

Elämän johon yritän mahduttaa ednoksen sekä rakkaan, ystävät, perheen ja työn.
Elämän, jossa pystyisin tuntemaan itseni hyväksi.