Itseni niskasta ottaminen onnistui vihdoin ja viimein.
Sivuvaikutuksena sosiaalisen elämän tuhoutuminen.
Pää kihisee suunnitelmia siitä miten ja milloin aion taas olla kaunis, upea.
En vain jaksaisi odottaa niin kauan, mutta tässä ruhossa on liikaa kadotettavaa tehtäväksi sen nopeammin.
En ymmärrä, miten päästin itseni tähän kuntoon, mutta sentään tiedän pystyväni korjaamaan kaiken.
Olen tehnyt sen ennenkin.
Tahtoisin sanoa, ettei ole väliä mitä kaikkea menetän matkalla.
Haluaisin uskoa siihen, mutta...
Tiedän, että tämä vaatii uhrauksia ja suurimpaan osaan olen valmis.
Mutta Rakas, siihen uhraukseen en varmaan pysty.
Jos vain saisin pidettyä tämän salassa siihen asti, että olen varma kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti