Sanotaan olevamme ihan okei

Ompun kanssa käytiin viihtymässä. Olikin jo ikävä.
Mutta vaatteiden valinta aiheutti ahdistusta, näytin merinorsulta kaikessa.
Haluaisin niin olla jälleen pieni ja kaunis.

Rakas tuo krapulamättöä kaupasta ja syön vaikka tiedän, että se kostautuu.

Ja tänään vain ahdistaa.

Mieli lentää jossain kaukana

Back in business.

Tänä aikana syömishäiriö on tiukentanut otettaan, sulkenut minut lähes kaikkien ulottumattamiin.
Satunnaisia heikkouden hetkiä lukuunottamatta.

Itken Rakkaan sylissä kuinka ruma ja lihava olenkaan, mutta en kerro, että posliinijumala on ollut liiankin kovassa käytössä.

Huudan terapeutille, miten olen kertakaikkiaan liian väsynyt tekemään yhtään mitään.
Muuta kuin jättämään syömättä.

Joskus herää kuitenkin ajatus, että tätäkö tosiaan jälleen haluan, mutten enää osaa muutakaan,
kun kaikki kaatuu päälle niin posliinijumalan eteen kumartaminen auttaa hetkeksi. Syömättömyys turruttaa.

Jos vain voisin kaksi erilaista maailmaa yhdistää...

Erase this monster I've become

Kone on rikki, siksi minusta ei ole kuulunut.
Paino jumittaa.

Minä uppoan ja uppoan.

Kylmyys tuntuu hyvältä, unettomat yöt oikealta ja liian suuret numerot vaa'alla helvetiltä.

Valheet lipsuvat huulilta aina vain helpommin.
Katse tyhjenee jää vain loputon ahdistus.

Ehkei minusta vaan ole normaaliin elämään.
Ehkä olen vain jo liian rikki.