She had a key, but she lost it

Lupasin läheisilleni, että kun koen parantuneeni syömishäiriöstä, käyn tatuoimassa avaimen ranteeseen. Muistuttamaan itseäni siitä, mistä kaikesta selvisin. Että minä jaksoin taistella. Etten luovuttanut.

Se näytti jo ajankohtaiselta, se oli niin lähellä.
Olin puolivuotta oksentamatta.
Olin puolivuotta inhoamatta itseäni.
Olin puolivuotta suurimmaksi osaksi onnellinen.

Kunnes pikku hiljaa aloin lipsahdella, koulustressiä. Oksentamaan.
Vaikeaa Rakkaan kanssa, syömättömyyttä ja oksentelua.
Äidin syöpä, ruokahaluttomuutta ja pienentyneitä lukuja.

Siitä kai se sitten taas alkoi.

Puolinainen elämä.

Rakas on lähes viikon poissa. Ja minä tiedän miten tämä homma sinä aikana menee.

Minulla oli jo elämän avaimet käsissäni, mutten osannut käyttää enkä arvostaa niitä.

Että mä kelpaan?

Kropan pettäessä tulevaisuus tuntuu toivottomalta, niin toivottomalta, että tekisi vain mieli antaa mennä.

Lakata tanssimasta nuoralla ja pudottautua. Katsoa kuinka kauan putoaminen kestää ja kuinka paljon maahan osuminen sattuu. Turvaverkkoa ei ole.

Mutta en enää nykyisin ole yksin tällä nuoralla.

Rakas ei varmasti antaisi mun pudota, jos vain tietäisi mitä suunnittelen.

Ja niin säälittävää kuin se onkin, kun Rakas on vierellä en ole vielä valmis putoamaan.
Roikottamaan toista jalkaa reunan yllä, mutten putoamaan,

Huterat ääriviivani

Tilaan töiden aloittamisen jälkeen jo toista kertaa pienemmät housut, mutta vaa'an lukemat ei pienene.
Peilistä katsoo samanlainen plussapallo kuin aina ennenkin.

En hahmota missä mennään, en ymmärrä kun ei ole lukuja. Minä tarvitsen lukuja. Peiliin ei ole voinut enää vuosiin luottaa.

Kiukuttelen Rakkaalle, kun en voi kertoa mikä ahdistaa. Tunnen huonoa omatuntoa, olen huono puoliso.
En pysty sanomaan Riksulle, että olen vihainen, että tulee liian lähelle ja se ahdistaa ja välttelen.

Oksennan, oksennan ja oksennan, liikaa. Liikaa ahdistusta, joka ei poistu.

Väsyttää.

Sanotaan olevamme ihan okei

Ompun kanssa käytiin viihtymässä. Olikin jo ikävä.
Mutta vaatteiden valinta aiheutti ahdistusta, näytin merinorsulta kaikessa.
Haluaisin niin olla jälleen pieni ja kaunis.

Rakas tuo krapulamättöä kaupasta ja syön vaikka tiedän, että se kostautuu.

Ja tänään vain ahdistaa.

Mieli lentää jossain kaukana

Back in business.

Tänä aikana syömishäiriö on tiukentanut otettaan, sulkenut minut lähes kaikkien ulottumattamiin.
Satunnaisia heikkouden hetkiä lukuunottamatta.

Itken Rakkaan sylissä kuinka ruma ja lihava olenkaan, mutta en kerro, että posliinijumala on ollut liiankin kovassa käytössä.

Huudan terapeutille, miten olen kertakaikkiaan liian väsynyt tekemään yhtään mitään.
Muuta kuin jättämään syömättä.

Joskus herää kuitenkin ajatus, että tätäkö tosiaan jälleen haluan, mutten enää osaa muutakaan,
kun kaikki kaatuu päälle niin posliinijumalan eteen kumartaminen auttaa hetkeksi. Syömättömyys turruttaa.

Jos vain voisin kaksi erilaista maailmaa yhdistää...

Erase this monster I've become

Kone on rikki, siksi minusta ei ole kuulunut.
Paino jumittaa.

Minä uppoan ja uppoan.

Kylmyys tuntuu hyvältä, unettomat yöt oikealta ja liian suuret numerot vaa'alla helvetiltä.

Valheet lipsuvat huulilta aina vain helpommin.
Katse tyhjenee jää vain loputon ahdistus.

Ehkei minusta vaan ole normaaliin elämään.
Ehkä olen vain jo liian rikki.

To somebody else

Rakas ottaa puheeksi suhteemme ongelman, joka on aina siellä, mutta mistä kumpikaan ei puhu.
Minä olen padonnut sen sisälleni muodottomaksi möykyksi, enkä osaa siitä enää edes puhua.
En ole ihan varma haluankokaan, siihen möykkyyn kun on kietoutunut myös entinen ja sen aikaiset ongelmat ja kaikki samankaltaiset ongelmat lähtien keväästä '09.

Ongelma on fyysinen läheisyys, mitä minä kaipaan ja mitä Rakas ei pysty kaipaamissani määrin antamaan.
Vaadin ehkä liikaa, mutta sama ongelma aikoinaan sairastutti minut, silloin asia oli vaan niin, että läheisyys oli vääränlaista. Nyt sitä on liian vähän.

Kadotin kaipuuni lukuihin, lenkkeihin, posliinisen jumalan huomaan, tyhjyyteen.

Rakas kaivoi sen esiin. Ei vain tiennyt, mitä vapautti.

En haluaisi kipata Rakkaan niskaan menneisyyteni painolasteja, mutta väistämättä ne tulee, koska en niitä koskaan ole sieltä pois käsitellyt.

Olen niin kamalan pahoillani, että teen tämän.

Mutta en osaa muutakaan.

Halu kadota voittaa aina