Rakas ottaa puheeksi suhteemme ongelman, joka on aina siellä, mutta mistä kumpikaan ei puhu.
Minä olen padonnut sen sisälleni muodottomaksi möykyksi, enkä osaa siitä enää edes puhua.
En ole ihan varma haluankokaan, siihen möykkyyn kun on kietoutunut myös entinen ja sen aikaiset ongelmat ja kaikki samankaltaiset ongelmat lähtien keväästä '09.
Ongelma on fyysinen läheisyys, mitä minä kaipaan ja mitä Rakas ei pysty kaipaamissani määrin antamaan.
Vaadin ehkä liikaa, mutta sama ongelma aikoinaan sairastutti minut, silloin asia oli vaan niin, että läheisyys oli vääränlaista. Nyt sitä on liian vähän.
Kadotin kaipuuni lukuihin, lenkkeihin, posliinisen jumalan huomaan, tyhjyyteen.
Rakas kaivoi sen esiin. Ei vain tiennyt, mitä vapautti.
En haluaisi kipata Rakkaan niskaan menneisyyteni painolasteja, mutta väistämättä ne tulee, koska en niitä koskaan ole sieltä pois käsitellyt.
Olen niin kamalan pahoillani, että teen tämän.
Mutta en osaa muutakaan.
Halu kadota voittaa aina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti