Comfortably numb

Haen Pennyn viettämään kanssani uutta vuotta, vaikkei se minulle enää olekaan päivää kummempi muiden joukossa. Juhla-pyhät ovat menettäneet merkityksensa sairastumiseni myötä, ei niillä ole mitään arvoa.

Moni muukin asia menetti merkityksensä sairastumiseni myötä, osan sain vaivalla kaivettua takaisin.

Enkä haluaisi niitä enää menettää, mutta...

Halu kadota kai voittaa aina.

Jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon, et näin pitikin käydä

Kuin hyväksyy, ettei musta ollut enempään

Fysiikka pettää, ei tällä kertaa syömisistä johtuen. Mutta en pysty liikkumaan kun selkään koskee niin kamalasti. Ahdistaa. Paino putoaa silti, mutten halua olla mikään laihaläski. Tosin parempi sekin olisi, kuin pelkästään läski kuten nykyään.

Tämä on liiankin helppoa jo, oon jo syöny, söin töissä, käytiin kaupungilla syömässä. Sotkettuja lautasia, liikaa kahvia ja tupakkaa. Nytkin on helppo vedota, että on huono-olo kun Rakas on kipeänä. Eli on uskottavaa, että se on tarttunut minullekkin.

Mulle tämä syvä hiljaisuus
On parempi kuin huono valhe uus.
En voi sanoo suoraakaan, et: "Joo, edelleen ahdistaa",
Kun me sitä jäätäis sitten kelaamaan. 

Musta tuntuu, et mä tein valintani jo kauan sitten, vaikka epäröinkin pitkään - ja vieläkin. Silti valheet lipsuvat liiankin helposti, syömättömyys on helppoa ja jokainen pudonnut kilo tuottaa suurempaa onnea kuin... monikaan asia pitkään aikaan. Mutta en voi kertoa kenellekkään. En halua että tämä viedään pois.

Pää huutaa, etten oo sairasta nähnytkään enää pitkään aikaan, en mä muuten ois tälläistä massaa ympärilleni keräämään, mutta ei toi edeltävä teksti nyt ihan terveeltäkään vaikuta. Ihan sama.

Vaikkei olekkaan.

Tiedän silti, että tässä vaiheessa on myöhäistä enää kääntyä.   

Olisit siinä

Ompun kanssa käytiin eilen shoppailemassa viereisessä kaupungissa, se oli mukavaa.
Vaikka vaatikin syömistä, vaatteita en romahtamisen pelossa edes halunnut katsella. Silti.
Ompun kanssa on helppo olla.

Riksun piti tulla eilen, piti tulla tänään, tulee kai huomenna.
Ei haittaa, ei tee mieli nähdä. Riksu tulee ihan liian lähelle.
Liian pitkiä halauksia, liian paljon tunteita.

Rakasta taitaa ahdistaa, kun kaipaisin huomiota ja hellyyttä tavallista enemmän.
Mutta en voi sanoa, että kaipaan huomiota ja hellyytta paljonliikaa siksi, etten liukenisi pois.
Etten katoaisi lukuihin.

Haluan lukujen turvan - haluan elämän, melko mahdoton yhtälö.
Ja jos vastuu jätetään yksin minulle, luvut vievät voiton. Tunnen itseni.

Kaipaan Pennyä. Haluan mennä sinne istumaan hiljaa ja tuntemaan oloni hyväksi.
Siellä olisi oikeanlaista hiljaisuutta - täällä on vain ahdistava yksinäinen hiljaisuus.

Kun Rakaskaan ei ole kotona.

Saa varjot muodot ihmisten

"Ootko lopettanu syömisen, kun oot laihtunu noin paljon?"
- Ompun mies

Ja mua ahdistaa.
En halua huomiota, haluan vain kaventua pienen pieneksi omassa rauhassani.

Kuinka iso minun on pitänyt olla, kun kaikki sanoo, että olen laihtunut paljon, vaikka minä en nää eroa?

Terapiatätikään ei ole soittanut uutta aikaa vaikka lupasi.

Haluan vain uppoutua lukuihin, paeta.

Mut sota tähän sieluun solmittiin

Sota jota kuitenkaan kukaan
Ei voita koskaan

Äiti huolehtii, kyselee. Se ahdistaa ja pelottaa. En halua enää sitä samaa uudestaan, mitä vuosia elettiin.
En halua niitä muka vaivihkaisia katseita, niitä kysymyksiä, vessakäyntien kuuntelua.

Jotakin on pahasti rikki
Ja minä olen yksinkertainen
Enkä tiedä kuinka
Ehjän sitä millään saa  

Rakas huomaa kuinka äidin lähdettyä ahdistus lasittaa katseeni. Tahtoo tietää ja minä kerron, selittelen lisää. Valehtelen. Oikeasti tahtoisin vain huutaa: Antakaa mun olla, antakaa mun laihtua, antakaa mun kadota, antakaa olla antakaa olla antakaa olla!

Tiedän, että olen valinnut jälleen kerran väärän polun, mutta haluan silti kulkea sitä, sillä ilman tätä polkua harhailisin päämäärättömästi. Tämä on minun keinoni kyetä elämään, vaikka vain puoliksi.

 Minä haluaisin rauhaa