Mut sota tähän sieluun solmittiin

Sota jota kuitenkaan kukaan
Ei voita koskaan

Äiti huolehtii, kyselee. Se ahdistaa ja pelottaa. En halua enää sitä samaa uudestaan, mitä vuosia elettiin.
En halua niitä muka vaivihkaisia katseita, niitä kysymyksiä, vessakäyntien kuuntelua.

Jotakin on pahasti rikki
Ja minä olen yksinkertainen
Enkä tiedä kuinka
Ehjän sitä millään saa  

Rakas huomaa kuinka äidin lähdettyä ahdistus lasittaa katseeni. Tahtoo tietää ja minä kerron, selittelen lisää. Valehtelen. Oikeasti tahtoisin vain huutaa: Antakaa mun olla, antakaa mun laihtua, antakaa mun kadota, antakaa olla antakaa olla antakaa olla!

Tiedän, että olen valinnut jälleen kerran väärän polun, mutta haluan silti kulkea sitä, sillä ilman tätä polkua harhailisin päämäärättömästi. Tämä on minun keinoni kyetä elämään, vaikka vain puoliksi.

 Minä haluaisin rauhaa