Juhlin jo pudonutta painoa vain mielessäni, lenkeillä käytän aikani haaveiluun pienemmästä kehosta. Yksinäisyydessäni mittailen itseäni ja satunnaisesti sorrun halailemaan posliinista jumalaani.
Eilen jäin vain itseteosta kiinni. Rakas yllätti vaa'alta eilen kun olimme vierailulla. Joten se asia jäi sikseen.
Kunnes tänään aamutupakkalla hän esittää kysymyksen "Voisitko sinä ihan päin naamaa valehdella minulle syömisistä?"
Jähmetyn, mutta vanhasta tottumuksesta valhe tulee nopeasti - ei liian nopeasti, ollakseen uskottava. Tästä pitää huolen monen vuoden kokemus.
Ja päässäni pieni ääni huutaa "Totta kai valehtelen, oletko sinä idiootti".
Vihaan satuttaa rakkaitani jälleen, mutta en osaa elää tässä läskikuoressakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti